Minulla ja entisillä työkavereillani on tapana tavata noin kerran vuodessa. Tähän ikään asti olen ehtinyt työskentelemään useissakin eri yrityksissä, mutta oikeastaan vain yhden työporukan kanssa tulee yhä edelleen säännöllisesti tavattua. Tämä porukka on sellainen, että teimme töitä avokonttorissa rinta rinnan omissa looseissamme sermien välissä. Olimme koko työpäivän yhdessä ja monesti sermien yli autettiin tai tsempattiin kaveria. Jos halusit olla yksin, kaveri jätti rauhaan. Minä olin siellä kahdeksan vuotta, kunnes toisen ja kolmannen yt-neuvotteluiden välillä päätin vaihtaa alaa tai oikeastaan palata juurilleni takaisin myyntityöhön. Jotenkin tunsin olevani parempi työnhakija, kun hain omaehtoisesti uutta työpaikkaa eikä pakotettuna irtisanomisen jälkeen. Onneksi ajat ovat muuttuneet ja nykyään tuollakaan asialla ei ole enää merkitystä. Ainakaan minun mielestäni. Kuitenkin jokaisen yrityksen on myös näin taloudellisen taantumavaiheen aikana taottava joka kvartaalille ennätys tulosta. Surullista ja lyhytnäköistä.
No, joka kerta kohdatessamme meillä on todella hauskaa. Aina tulee mieleen, miksi emme tapaa useamminkin. Moni meistä on yksinhuoltaja ja oman vapaaillan raivaaminen kalenteriin on haastavaa, vaikka periaatteessa joka toinen viikonloppu onkin vapaata. Monesti tietysti tulee merkittyä näihin lapsivapaisiin viikonloppuihin monta muutakin asiaa, jotka on helpompi hoitaa yksin. Tai moni yh-äiti on vain yksinkertaisesti niin väsynyt työstä ja perheen arjen pyörittämisestä, että haluaa olla yksin vapaina viikonloppuina.
Useimmiten käymme syömässä jossakin ravintolassa Helsingissä. Usein käy niin, että istumme iltaa monta tuntia emmekä edes huomaa ajan kulumista, kunnes tarjoilijat tulevat häätämään meidät ystävällisesti pois 😉 Toisinaan tapaamme jonkun kotona tietysti taas herkkujen ääressä. Sekin on ihan kivaa, mutta useimmiten ongelmia tuottaa auton parkkeeraus tai kulkeminen keskusta-alueen ulkopuolella. Lisäksi kutsujen emäntä joka tapauksessa joutuu näkemään vaivaa ja sitä emme tietenkään toivo. Kaikille siis on helpompaa, että tapaamme jossakin julkisella paikalla, jonne on helppo tulla.
Kuluneen viikon aikana on käynyt kaksikin näitä entisiä työkavereitani asiakkaanani. Tuli siitä mieleeni, että miksi en kutsuisi näitä ystäviäni tutustumaan putiikkiini. Laskin jopa, että noin puolet tästä porukasta asuu täällä lähistöllä eikä tänne tulo pääkaupunkiseudulta julkisilla kulkuneuvoillakaan ole kovin vaikeaa.
Olisiko minun vuoroni toimia emäntänä ja kutsua ystävät koolle?
Järjestän putiikissani yksityisiä Private Shopping-iltoja, jolloin ryhmä voi tulla rauhassa ostoksille, tapaamaan toisiaan ja pitämään hauskaa. Räätälöin tarjottavaa toiveiden mukaan ja opastan alusasujen sovituksessa. Vaikka paikalla olisi useampikin nainen, illat sujuvat leppoisasti jutellen kuulumisia, napostellen herkullisia suupaloja skumpan kera. Samalla voi rauhassa tutustuen putiikin tarjontaan. Illoissa ei ole ostopakkoa eivätkä ne maksa asiakkaille mitään. Tärkeintä on tulla yhdessä nauttimaan ja rentoutumaan hetkeksi. Nyt on hyvä hetki tavata ystäviä. Talvi ei vielä ole taittunut ja tätä samaa arkea jatkuu seuraavat pari kuukautta ennen kuin kevät tuo taas uudenlaiset kiireet meille naisille. Toimisitko sinä tällä kertaa kokoonkutsujana ja toisit ystäväsi meille?
