MUUTAMA SUKKAHOUSUNIKSI

Kuinka monta sukkahousuniksiä sinä muistat? Nuo parjatut asusteet ovat saaneet monta hyödyllistä elämää vielä varsinaisen käyttötarkoituksensa jälkeen. Suurin osa ihmisistä pitää sukkahousuja kertakäyttötuotteena eikä halua panostaa niihin oikeastaan millään tavalla. Monia naisia ne ahdistavat, sillä ne puristavat ja valuvat päältä tai hajoavat jo ennen kuin ne on saanut edes puettua päälle asti!

Tässä muutama vinkki sukkahousujen sielujen maailmaan. Itse olen sukkahousujen käyttäjä. Minulta löytyy sekä housujen alle puettavia sekä hameen kanssa käytettäviä sukkahousuja. Tarkoitus on, että kotona olisi riittävä varasto joka tilanteeseen. Itse olen ihastunut hieman paksumpiin 50den sukkahousuihin, jotka peittävät kivasti ihon virheet ja kestävät arkikäytössä oikein hoidettuna hyvinkin pitkään. Minimissään sinulla tulisi olla yhdet 20 den ihonväriset housujen alle, yhdet mustat ohuet ja yhdet ihonväriset ohuet sukkahousut virallisiin juhliin. Mekkojen kanssa pidettävät paksummat esim. mustat 50 den ja mahdollisesti 100den tai villasekoitteiset sukkahousut pakkaspäiville. Värillisiä ja kuvioituja sukkiksia sitten voikin olla ihan oman mielialan mukaan. Muista säilyttää sukkahousuja puhtaana ja siististi viikattuina vaatekoreissasi. Falken sukkahousuista löytyy aina myös koko- ja tuotetiedot pesulapusta sukkahousujen takasaumasta. Näin sinun on helppo tarkistaa sukkisten paksuus ja koko avaamatta viikattua tuotetta.

Muutama ohje sukkahousujen käyttöön: ensin sinun pitää valita sukkien käyttötarkoitus: mitä virallisempi tilaisuus, sitä ohuemmat sukkahousut tai stay upit. Virallisissa tilanteissa käytetään ihonvärisiä sukkahousuja, paitsi hautajaisissa aina mustia sukkahousuja. Muulloin sukkahousujen värin voi valita puvun tai kenkien mukaan. Arkipukeutumisessa ja vapaamuotoisissa juhlissa värilliset ja kuvioidut sukkahousut tuovat viimeisen pisteen asukokonaisuuteen.
Sukkahousujen oikean koon valintaan kannattaa kiinnittää huomiota. Sukkahousupaketeista löytyy useimmiten taulukko, josta on apua valintatilanteessa. Ota mieluummin hieman reilumpi koko kuin liian pieni. Näin vältyt ikävältä valumiselta tai puristamisen tunteelta. Jos sinulla on tavallista pidemmät jalat, valitse yhtä kokoa isompi sukkahousukoko. Eri materiaalit joustavat eri tavalla, joten erilaisten sukkahousujen valitseminen on pitkälti kokemuspohjaista onnistumista.

Sukkahousujen oikein pukeminen auttaa sukkien ehjänä pysymistä. Ihan aluksi, jos sinulla on aikaa, niin pese uudet sukkahousut kevyesti ja anna kuivua rauhassa ennen kuin puet ne jalkaasi. Paketissa sukkahousuissa olevat kuidut ovat saattaneet kuivua ja naksahtavat helposti poikki pukemisvaiheessa. Pesu ja kastelu venyttävät kuituja ja tekevät sukista joustavammat. Tarkista varpaiden kynsien ja jalkaterien kunto ja rasvaa jalat. Riisu kaikki käsissä olevat korut ja pue tarvittaessa puuvillaiset hanskat käsiisi. Pue sukat mieluiten istumalla. Rullaa toisen sukan kärkeen asti ja pujota varpaat ja jalkaterä sukkaan. Tarkista, että varpailla on tilaa liikkua. Nosta sukkia ylös sääreen pyörittelevin liikkein polven alapuolelle asti. Tee samoin toiselle jalalle. Jatka taas ensimmäisen jalan pukemista ylös reiteen asti ja vaihda toiselle jalalle. Tässä vaiheessa on luontaista nousta seisomaan ja nostaa housuosa vyötärölle. Älä kisko! Jos housut tuntuvat liian lyhyiltä, aloita varpaista uudelleen keräten lisää pituutta koko säären pituudelta asti. Vyötärönauhan pitäisi solahtaa luontaisesti oikeaan kohtaan, jos sukkahousut ovat oikean kokoiset. Niiden tulisi pysyä myös koko päivän samassa kohdassa, jos ne on oikein valittu.

Jos olet onnistunut pitämään sukkahoususi ehjänä koko päivän, pese ne aina käytön jälkeen joko käsin kevyesti puristelemalla tai pesupussissa pesukoneessa riippuen tuotteen pesuohjeesta. Eri materiaalit kestävät eri lämpötiloja, joten yhtenäistä nyrkkisääntöä ei ole. Käytä mietoa pesuainetta, mutta älä huuhteluainetta. Anna kuivua vapaasti viileässä tai huoneenlämmössä. Ja huomenna taas sääret säihkyy!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.