Muut palvelut

Asiakasillat

Putiikki Bra järjestää asiakkailleen eri aiheisia teemailtoja. Illat järjestetään Putiikki Bran aukioloaikojen jälkeen. Asiakasilloissa on toisinaan paikalla myös eri alojen asiantuntijoita tai tuote-esittelijöitä liittyen aluspukeutumiseen. Suunnitelmissa on pitää ainakin äitiysteemalla olevat illat tutustuttamalla asiakkaat eri imetysajan alusasuihin. Lisäksi suunnitelmissa on pitää rintaproteesien käyttäjille tai rintasyöpäleikkauksen kokeneille oma iltansa. Aihepiirejä on useita ja niistä ilmoitamme paikallislehdessä, internetsivuillamme ja Facebookissa. Asiakasiltojen osallistujamäärät ovat rajalliset, joten niihin tulee ilmoittautua etukäteen. Näistä tiedotamme aina ajoissa, jotta kaikki halukkaat pääsisivät mukaan.

Private Shopping Putiikki Brassa, kuva shampanjatarjoilusta

Private Shopping

Putiikki Bra järjestää myös ennakkoon varattavia yksityismyyntitilaisuuksia pienille ryhmille. Jos haluatte tulla rauhassa sovittelemaan alusasuja ja viettämään hauskaa aikaa ystävien kesken, tilaa ryhmälle oma ostosilta. Private Shopping-illan voit varata 6-12 henkilölle. Illan aikana sovitusti myös pientä tarjottavaa. Private Shopping-illat järjestetään putiikin aukioloajan jälkeen: ma-ke klo 18-20 tai to-pe klo 19-21.
Kuppi kutsut asiakkaan kotona

My Bra palvelu

Jos olet kiireinen ja ostoksilla käynti vie liikaa aikaa elämästäsi, voit varata itsellesi sopivan ajankohdan ja laitamme alusasusi kuntoon. Ensimmäisellä kerralla sovimme sinulle yksityisen sovitusajan, jossa tarkistamme kokosi ja teen sinulle yksityisen asiakaskortin. Sen perusteella löydämme helposti jatkossa sinulle tuotteet seuraavaa kautta varten. Tilanteestasi riippuen voit tulla uudelleensovitukseen tai noutaa valmiin ennalta sovitun tuotepaketin. Minun vastuulleni jää muistuttaa sinua seuraavasta kerrasta. Soittamalla tai viestittämällä voit nopeasti saada tarpeellisen tuotteen myös akuutteihin tilanteisiin. Yksityiset sovitusajat toimivat mainiosti myös niille naisille, joille oman vartalon hyväksyntä ei ole itsestäänselvyys. Joskus on tilanteita, että muiden asiakkaiden läsnäolo häiritsee ostotilannetta ja oman alusvaatekoon etsintä on vaikeutunut. Myös tällaisissa tilanteissa kannattaa varata oma yksityinen aika, niin saamme rauhassa miettiä sopivia ratkaisuja. Ehkä saamme myös itsetuntosi kohoamaan! Räätälöidyt sovitusajat voit varata varhaisesta aamusta tai myöhemmin illalla, kun putiikin ovet on suljettu.
Kuppi kutsut asiakkaan kotona

Kuppi Kutsut

Kutsu minut kotiisi ja nauti koko illan hauskasta seurasta ja laadukkaista putiikin valikoimista sinulle tärkeiden ihmisten kanssa. Putiikki Bran kuppikutsuilla ei ole ostopakkoa, mutta voit ihastuessasi ostaa tuotteet paikanpäällä. Kutsuilla käy käteinen tai kortti. Illan kokoonkutsujana saat lahjakortin putiikkiini jonka arvo selviää illan päätteeksi. Ota yhteyttä minuun nettisivujen yhteydenottolomakkeella, facebookissa tai puhelimitse 050-88 55 75 niin suunnitellaan yhdessä sopiva ajankohta kutsuillesi.
lahjakortti

Lahjakortti

Putiikki Bran lahjakortti on helppo tapa muistaa läheistäsi. Lahjakortissa on tyylikäs ulkoasu ja sen sisäpuolella on tilaa henkilökohtaiselle viestille lahjansaajalle. Lahjakortti suljetaan kauniiseen himmeänkiiltävään kirjekuoreen. Lahjakortin summan voit itse valita ja kortti on voimassa puoli vuotta. Kortilla olevaa summaa ei tarvitse lunastaa kerralla, vaan kortin saaja voi halutessaan käyttää summan useammalla ostoskerralla.