KOSKETELKAA TOISIANNE

Muistatko, koska viimeksi otit läheistäsi kädestä kiinni ja puristit sillä tavalla hellästi. Voimapuristuksen. Sellaisen, joka tarkoittaa, että kaikki on hyvin ja minä välitän. Että yhdessä me selviämme tästäkin jutusta ja sinulla on tässä vierellä ystävä ja rakas, joka ei petä sinua. Ihminen, johon voi luottaa. Muistatko, kuinka seurustelun alkuaikoina kävelitte käsi kädessä lähes aina. Tai, kun lapsesi oppi kävelemään, oli luonnollista tarjota hänelle oma käsi haparoivien askeleiden tueksi. Milloin askeleet muuttuivat juoksuksi? Tai toisen ihmisen käsi irtautui ja meni takin taskuun?

Luin jostakin, luultavasti somesta, että nykypäivänä pariskunnat koskettavat useimmin kännykkäänsä kuin läheisiään. Ehdotin viime viikonloppuna perheelleni, että pitäisimme yhden somettoman illan viikossa kello 18 jälkeen. Tarkoitukseni oli lisätä yhteistä tekemistä ja keskustella. Koska haluan olla tasapuolinen perheenjäsen, kysyin heidän mielipidettään, mikä ilta heidän mielestään olisi sopivin. Sain vastaukseksi kaksi hämmästyneen näköistä ilmettä. Heidän mielestään ehdotukseni oli tyhmä ja turha. Kerroin, että tässä me nyt istumme kaikki kolme sohvalla rinnakkain katsomassa televisiota. Siis minä istun ja vasemmalla puolella mieheni on samanaikaisesti läppärillä, oikealla puolella tyttäreni on läppäri sylissä ja kännykkä toisessa kädessä. Läheisyydessä on vielä kaksi eri tablettia valmiina tai latauksessa, jos pitää nopeasti päästä jollekin toiselle nettisivulle katsomaan jotakin muuta. Multilahjakkuuksia ovat nämä nykyajan nuoret mieheni mukaan lukien! Minä olen mono, koska en pysty keskittymään muuta kuin television katsomiseen., korkeintaan voin lukea paikallislehden uutiset tai tehdä käsitöitä tv:n ohella.

Aikoinaan lapsuudenkodissani ei ollut televisiota. Tämä ei johtunut siitä, että olisimme olleet uskovaisia, vaan siitä, että kaikilla perheillä ei silloin vielä ollut televisiovastaanotinta. Lapsuudenkotini sijaitsi ihan mummolani naapurissa ja kävimme äidin ja sisarusteni kanssa aina iltaisin mummolla ja papalla katsomassa tv:tä, jos sieltä tuli jotakin kiinnostavaa ohjelmaa. Vasta ollessani ala-asteella meidän perheeseen hankittiin televisio ja se olikin heti väritelevisio! Kanavia oli vain kolme, mutta ohjelmien taso tuntui olevan paljon laadukkaampaa kuin nykypäivänä.

Johtuuko asenteeni ankeasta lapsuudesta vai jostakin muusta inhimillisestä tekijästä, en ole kovin innostunut mistään teknisestä laitteesta. Toki myönnän, etten nykypäivänä enää itsekään tulisi toimeen ilman telkkaria tai toimivaa nettiyhteyttä, mutta haluan kuitenkin niiden olevan pääasiassa informatiivisia laitteita en niinkään välitä niiden viihteellisyydestä. Siksi meillä omassa kotonani ei tv ole koskaan ollut olohuoneessa, tai meillä ei ole koskaan tallennettu ohjelmia tai katsottu dvd:tä tai videoita. Silti tuntuu, että telkkarin ja netin maailmassa vietetään ihan liikaa aikaa myös meidän perheessä. Kaikki yhteinen keskustelu jää vähemmälle ja yhteinen tekeminen on kovin yksinäistä, kun jokaisella on oma ruutunsa.

Minä ehdotin lauantai-iltaa somettomaksi, telkkari vielä saa olla päällä. Perustelin asiaa sillä, että päivän aikana ehtii päivittämään omat ja kavereiden kuulumiset. Toivon tämän radikaalin päätöksen tuovan lisää yhteistä tekemistä ja syvällisiä keskusteluja. Toivottavasti myös koskettelu lisääntyy 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>