Kolmen vuoden koeaika umpeutuu, pillit pussiin vai höyryä lisää?

Olemme saaneet nauttia (tai kärsiä) pari viikkoa kunnon pakkasista täällä eteläisessä Suomessa. Kauniit aurinkoiset päivät onneksi nostavat lämpöä päiväsaikaan ja lumet sulaa. Ainakin putiikin edustalta asfaltti on sulanut. Vielä muutama pakkaspäivä kipristellään.

Joulun jälkeiseen elämään on mahtunut kaikenlaista. Tammikuun putiikissa oli vilskettä, kun alemyynti houkutteli edullisilla hinnoilla. Tammikuun lopussa pyörähdin ostopäivillä haistelemassa ensi syksyn tuulia. Aina löytää jotakin uutta ja ihanaa, ihan liiankin kanssa. Valitettavasti on pakko jättää jotain pois, muuten ei pysytä budjetissa 😉

Helmikuun pakkaset piilotti asiakkaat. Kylmä ilma ja paksut vaatekerrat hylkivät alusvaatekauppaa. Onneksi muutama Private Shopping -ilta on pelastanut helmikuun myynnin. Tässä on jo näinkin monen vuoden (kohta 3 v.) jälkeen oppinut, että toisinaan asiakkaat himmailee ja jossain vaiheessa päästetään taas mopedin ohjaksista irti ja päräytetään kunnolla menemään.

Tässä kevään aikana siirryn uuteen kassajärjestelmään ja olen nyt testaamassa demoversiota. Hyvältä ja selkeältä tuntuu. Aloittaessani tätä yritystäni päätin, että kolme vuotta katson miten pitkälle mennään. Nyt oli päätöksen aika: joko pillit pussiin tai jatkumo. Valitsin sitkeänä ihmisenä jatkokauden ja tämä kassajärjestelmän uudistus on ensimmäinen askel kohti yrityksen toiminnan vakauttamista.

 Enää ei jahkailla jatkamisen suhteen.

Yrityksen liiketoiminta tulee olemaan jatkossa paljon ammattimaisempaa ja saan helposti erilaisia raportteja myynneistäni sekä varastostani. Näin minulle ainakin on vakuutettu ja näin monet ketjuliikkeet toimivat. Toivottavasti joidenkin mielikuva putiikkitädin pikku puuhastelusta muuttuu.

Jännä juttu, että tällaiset asiat vaikuttavat selkeästi myös asiakkaisiin, tavarantoimittajiin ja muihin yhteistyökumppaneihin. Se luo vakautta ja luottamista. Niinhän se onkin. Tällaisen järjestelmän luominen vie useita ylimääräisiä työtunteja ja myös rahaa. Tällaisiin asioihin ei välttämättä yrityksen perustamisvaiheessa haluta satsata. Toivon, että tähän järjestelmään uhratut tunnit ja eurot tulevat jossakin muodossa takaisin ja jopa eurot olisi mukava jopa tuplata 😉 Se olisi hyvä tavoite kahden vuoden päähän eli silloin, kun yritykseni täyttää viisi vuotta. Siihen mennessä yrityksen toiminta pitäisi olla ajautunut uomiinsa. Toki aina pitää kehittyä. Muutokset ympäristössä pitää yrittäjän virkeänä. Kilpailutilanteet vaihtelevat; kuten juuri nyt naapurikunnassa erikoisliike lopettelee toimintaansa ja vieressä oleva hypermarketti taas laajentaa. Kumpi vaikuttaa putiikin myyntiin enemmän, jää nähtäväksi.

Mutta siis, putiikkiin on jo tullut vaikka miten paljon uusia uikkareita. Kannattaa tulla katsastamaan valikoima ja kuten vanha sananlasku sanoo: aikainen lintu madon nappaa! Rintaliivejä tipahtelee kevään aikana pikku hiljaa, osa on jo tullut ja osa vielä tulee. Keväälle, varsinkin huhtikuulle, on suunniteltu monen yhteistyökumppanin kanssa erilaisia tapahtumia. Osa toiminnasta tapahtuu putiikissa ja osa tapahtuu jossakin muualla…

Olkaahan kuulolla; facesta löytyy aina ajankohtaiset jutut.

One thought on “Kolmen vuoden koeaika umpeutuu, pillit pussiin vai höyryä lisää?

  1. Inka

    Hieno kirjoitus Merja!!
    Onnea tuleviin vuosiin🙌

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.