JOULUN LAHJAT

Joulu lähestyy ja moni miettii läheisilleen lahjoja. Mitä sinä haluaisit saada lahjaksi?
Näin joulun aikaan myös miehet rohkenevat tulla ostoksille putiikkiin. Toivoisin näkeväni heitä hieman useamminkin, mutta hyvä että edes kerran vuodessa. Moni ostaa turvallisesti lahjakortin, joka onkin hyvä lahja. Silloin nainen saa valita itselleen istuvimmat alusasut. Tietenkin olisi toivottavaa, että tällaisessa tapauksessa nainen ottaisi sen lahjanantajan mukaansa valitsemaan asua. Usein nimittäin käy niin, että rouva päätyy siihen arkisempaan vaihtoehtoon kuin mitä mies olisi päätynyt. Ensi kerralla nainen toki voisi yllättää myös lahjan antajan ostamalla jotakin vähän rohkeampaa kuin yleensä! Jotkut miehistä on valmistautunut hyvin ja käynyt etukäteen tarkistamassa vaimon rintaliivien kokomerkinnät. Tuo on hyvä alku, josta monesti päästään ratkaisuun saakka. Tosin joskus valittu malli ei yksinkertaisesti ole saajan vartalolle sopiva ja siksi tuote on vaihdettava. Tämän vuoksi tuotteessa olevat etiketit kannattaa jättää paikoilleen.

Nyt on vain pieni toive myös teille naiset!

Jos saatte lahjaksi mustaa tai punaista pitsiä, pukekaa se päällenne ja nauttikaa kevyistä materiaaleista! Puolisonne on ostanut tällaisen lahjan aivan erityisiä tilanteita varten ja hänellä on varmasti omat toiveensa siitä, miltä haluaa naisensa näyttävän. Arvostakaa sitä ja heittäytykää rohkeasti juttuun mukaan. Näin hoidatte samalla parisuhdettanne. Puolisonne voi haluta joskus myös silmänruokaa ja siksi hän on päätynyt ostamaan jotakin vähän seksikkäämpää ja rohkeampaa.
Kuten niin monesti aikaisemmin olen maininnut, suomalainen nainen valitsee itselleen ne käytännölliset sileät t-paitaliivit kaiken pitsin sijaan. Se on ihan jees silloin, kun nainen itse tulee ostamaan arkikäyttöön perusliivejä. Pahinta mielestäni on se, että nämä seksikkäät pitsihepenet tullaan vaihtamaan perusliiveihin, koska tällaisille pitseille ei ole käyttöä. Onhan niille käyttöä, kun käyttää vaan! Varsinkin yksi tapaus viime joululta jäi mieleeni. Eräs mies livahti salaa liikkeeseeni ja valitsi mustaa pitsiä ilman kaaritukea olevat rintaliivit ja pitsiset pikkuhousut. Ne jopa jätettiin putiikkiin, jotta anoppi kävi lahjan sitten noutamassa jälkikäteen. Tämä oli siis todellinen yllätys vaimolle. Niin siinä sitten kävi, että joulun jälkeen tämä niin seksikäs alusasu tultiin yhdessä tuumin vaihtamaan käytännöllisempään vaihtoehtoon.
Putiikissani on eräs ranskalainen alusasumerkki, joka on juuri sopiva silloin, kun mies tulee ostamaan vaimolleen lahjaa. Ranskalaiset käyttävät paljon pitsiä ja muita pieniä yksityiskohtia. Värinä pääasiassa musta, löytyy toki muitakin värejä. Heidän mallistonsa on ylellistä ja seksikästä. Jopa osa malliston kuvista on niin rohkeita etten uskalla laittaa niitä sanomalehden etusivulle 😉 Uskon, että miehet löytävät tästä tuotesarjasta sopivia vaihtoehtoja puolisolleen. Niitä tulen heille ainakin tarjoamaan!
Ja sitten vielä tällainen asia: aina ei tarvitse ostaa koko alusasusettiä, pienikin määrä pitsiä riittää, pikkupöksyt tai kevyempi yöasu. Vähän silkin kiiltoa ja pitsiä, kaunista. Kauniita ajatuksia lahjan antajalta ja kauniita tekoja lahjan saajalta. Hyvää joulun odotusta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>