JOULU ON TEHTY SILKISTÄ

Tänä Jouluna olen rohkeasti ottanut myyntiin ihania ylellisiä silkkisiä alusasuja sekä yöasuja. Alusasuista punaiset rintaliivit mustalla pitsillä tuntuvat olevan tämän vuoden hittituote. Olin suunnitellut, että tätä tuotetta tarjoan niille rohkeille miehille, jotka uskaltavat ostaa naiselleen alusasun lahjaksi. Arvatkaa miten kävi? Tein tuotteista kauniin jouluisen ikkunan ja heti ensimmäiseksi tuli nainen, joka oli huomannut alusasun ikkunassa. Tällä hetkellä on mies- ja naisostajien kesken tasapeli: puolet ostajista naisia, puolet miehiä. Tosin tässä joulun lähestyessä miesasiakkaiden määrä kasvaa ja uskon heidän vievän voiton tässä pelissä. Tuote on onnistunut, koska molemmat sukupuolet kokevat sen kauniina ja ostamisen arvoisena. Vaikka hinta on korkeampi kuin tavallisilla alusasuilla, on tuotteen ulkonäkö kuitenkin sen verran näyttävä, että tuote ei ole sen vuoksi jäänyt hyllyyn.

Alusasuissa olen panostanut myös mustaan pitsiin; hieman rohkeampiin alusasuihin, käytän näistä tuotteista nimikettä leikkiasut. Kysyntä näihin tuotteisiin on tullut pääasiassa naisilta. Olen muutaman kerran törmännyt siihen, että naisasiaskas on tullut hakemaan putiikista jotakin seksikästä. Muutaman kerran olen todennut, että tällaisillakin asuilla on kysyntää ja nyt olen varautunut myös tähän tarpeeseen. Harva asiakas uskaltaa tulla kysymään näitä tuotteita, joten on ihan hyvä mainita niitä putiikin valikoimistakin löytyvän. Jos joku näitä kirjoituksia lukee… Ikkunaan en näitä pitsijuttuja viitsi laittaa, koska ohikulkijat saattaisivat muodostaa helposti väärän käsityksen ostovalikoimastani;) Muutenkin näiden hieman rohkeampien alusasujen valikoiman suhteen pitää olla tarkka, ettei mennä liian pitkälle. Tuotteet ovat toki tällä hetkellä ihan esillä putiikin pöydällä lähempää tutustumista varten. Tiskin alta tuotteitani en lähde myymään, sen verran päivänvaloa niiden pitää kestää  😉 Käytetään näistä vaikka nimikettä aistikkaat alusasut aikuisille.

Silkki on nykyään todella ylellinen materiaali. Silkki on luonnontuote ja sen saatavuus riippuu sadosta. Toisinaan silkin tuotanto on heikompaa ja hinta saattaa jopa nousta laadun jäädessä heikommaksi. Vallalla on tapa, että huonompina satovuosina silkkikankaat ovat ohuempia kuin parempina satovuosina. Näin saadaan kysyntä ja tarjonta vastaamaan toisiaan, ainakin määrällisesti. Laatu ei siis joka vuosi ole sama, valitettavasti! Joka tapauksessa luotettavien tavarantoimittajien tehtävänä on hankkia tarpeeksi laadukasta materiaalia tuotteisiinsa., näin ainakin uskon ja toivon! Joka tapauksessa kyseessä on tuote, joka on laadultaan ainutlaatuista, hengittävää , kevyttä, ylellistä. Silkkiset yöasut ja aamutakit ovat lahjoista arvokkaimpia. Niille lahjansaajille, joilla on jo lähes kaikkea!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.