MUUTAMA SUKKAHOUSUNIKSI

Kuinka monta sukkahousuniksiä sinä muistat? Nuo parjatut asusteet ovat saaneet monta hyödyllistä elämää vielä varsinaisen käyttötarkoituksensa jälkeen. Suurin osa ihmisistä pitää sukkahousuja kertakäyttötuotteena eikä halua panostaa niihin oikeastaan millään tavalla. Monia naisia ne ahdistavat, sillä ne puristavat ja valuvat päältä tai hajoavat jo ennen kuin ne on saanut edes...

RUUHKAA SOVITUSKOPEISSA

Niin se kevät ja kesä vaan hurahtivat ohi ilman yhtään blogikirjoitusta! Kevät- kesäkausi on ollut putiikin parhaimpia ajanjaksoja. Syynä pidän sitä, että kevätaurinko tuli jo maaliskuussa näkyviin ja kevät oli pitkä sekä lämmin. Hyvät kelit ovat mannaa kivijalkakauppiaille ja etenkin vaatekaupalle. Kesän juhlat ja lomat kiihdyttävät aina alusasukauppaa keleistä...

TARVITAANKO TULEVAISUUDESSA ENÄÄ KIVIJALKAKAUPPOJA?

Viime aikoina on nostettu esille useammassa mediassa keskustelun aiheeksi kivijalkakauppojen tulevaisuus. Muutamat tunnetut muotimyymälät Helsingin keskustassa ovat sulkeneet ovensa syyttäen mm. kohonneita vuokria ja nettikauppoja. Diginatiivien ostokäyttäytyminen on kaukana perinteisestä, he suosivat helppoutta ja nopeutta. Heidän sovituskoppinsa ovat heidän omassa olohuoneessaan. Miten kivijalkakauppa voi vastata tällaiseen? Minusta se on...

Terveisiä Euroopasta

Minä olin viime viikolla minilomalla perheeni kanssa eräässä eurooppalaisessa kaupungissa. Pieni irtiotto arjesta teki ihan hyvää. Varsinkin, kun varsinaisesta viimeisestä lomasta oli jo vierähtänyt reilut kolme vuotta. Milloin muuten itse olit viimeksi lomalla? Tai montako päivää olet ollut lomalla viimeisen kolmen vuoden aikana?  Yksinyrittäjälle loman järjestäminen ei tällaisessa kauppaliikkeessä...

Syksy – Tule jo!

Kevät ja kesä meni ohi kuin hujauksessa. Aurinkoiset päivät alkoivat jo toukokuussa ja koko kesä juhannusta lukuun ottamatta sujui melko hikisissä tunnelmissa, vai mitä? Meillä putiikissa tosin toimi ilmastointi mukavasti enkä siis tiedä helteistä mitään  😉 Sain illalla työpäivän päätteeksi tassutella kotiterassille jo hieman mukavampaan lämpötilaan ja nauttimaan Suomen...

Kolmen vuoden koeaika umpeutuu, pillit pussiin vai höyryä lisää?

Olemme saaneet nauttia (tai kärsiä) pari viikkoa kunnon pakkasista täällä eteläisessä Suomessa. Kauniit aurinkoiset päivät onneksi nostavat lämpöä päiväsaikaan ja lumet sulaa. Ainakin putiikin edustalta asfaltti on sulanut. Vielä muutama pakkaspäivä kipristellään. Joulun jälkeiseen elämään on mahtunut kaikenlaista. Tammikuun putiikissa oli vilskettä, kun alemyynti houkutteli edullisilla hinnoilla. Tammikuun lopussa...

JOULU ON TEHTY SILKISTÄ

Tänä Jouluna olen rohkeasti ottanut myyntiin ihania ylellisiä silkkisiä alusasuja sekä yöasuja. Alusasuista punaiset rintaliivit mustalla pitsillä tuntuvat olevan tämän vuoden hittituote. Olin suunnitellut, että tätä tuotetta tarjoan niille rohkeille miehille, jotka uskaltavat ostaa naiselleen alusasun lahjaksi. Arvatkaa miten kävi? Tein tuotteista kauniin jouluisen ikkunan ja heti ensimmäiseksi tuli...

RASVANPOLTTOA JA HEILUVIA LANTEITA

Ihan huomaamatta kesä on vaihtumassa syksyksi. Kesä kului nopeasti, jos tätä vuodenaikaa kesäksi voi kutsua. Moni harmitteli huonoja kelejä ja tuntuihan se sade ja kylmyys epäreilulta niitä kohtaan, jotka joutuivat viettämään kesälomansa viileässä kotimaan keleissä. Etelä-Eurooppa sen sijaan on kärsinyt liiallisista helteistä. Jospa mekin saisimme kunnon kelit ensi kesänä...

KERRO KERRO KUVASTIN

Tällä viikolla tulee kaksi vuotta täyteen Putiikin elämää. Antoisaa ja ihanaa aikaa! Ehkä paras työpaikkani ikinä! Koska minulla on erikoiskauppa, niin voin kutsua itseäni erikoiskauppiaaksi 😉 Tämä tarkoittaa sitä, että olen myyjä sekä asiantuntija omalla alallani. Myyjän tehtävänä on  myydä tuotteita, ei ainoastaan rahastaa. Myynti tarkoittaa tuotteen mm. materiaalien...

VUODEN VAIHTEEN KUULUMISET

Vihdoin ehdin istumaan ja kirjoittamaan kuulumisia. Joulu on jo aika hyvin saatu pakettiin sekä kotona että putiikissa. Koristeet on kerätty taas ensi joulua varten ja muutamat punaiset alusasut odottavat vielä noutajaansa. Joulumyynti alkoi paljon myöhemmin kuin viime jouluna. Vuosi sitten ensimmäiset lahjapaketit käärittiin jo lokakuun puolella, nyt varsinainen myynti...